keskiviikko, 14. toukokuu 2014

Unohdetut uhrit

Kaiken tän ukrainan touhun keskellä jää syyriassa riehuva sisällissota niiden uutisten varjoon. Edelleen siellä kuolee päivittäin iihmisiä. Diktaattori ei suostu luopumaan vallasta ja on valmis sotkeen kätensä oman kansansa verellä pitääkseen etuoikeutetun asemansa. Repimään perheitä hajalle, aiheuttaan suurta surua kaikille. Se ei tajua et se on sellanen noidankehä jonka vauhti vaan kiihtyy miä kkauemmin sitä kierretään; kansa on tyytymätön ja se alkas vaatia muutoksia mut johtaja tukahduttaa ne verisesti. Hiljennettyyn kansaan jää kytemään entistä suurempi katkeruus koska moni on menettäny jonku siinä rytäkässä eivätkä asiat ees muutu. Turhautunut kansa lähtee uudestaan hakemaan oikeuksiaan ja taas geidät voitetaan vaikka nousu alkaa lähennellä jo kapinaa. Taaskin ihmisiä kuolee eikä muutoksia tapahdu. Kaikki näkee mihin tää johtaa. Lopulta joko hallitsija on tuhonnut kansansa tai menettänyt päänsä. Miksei kaikkialla voi vaan mennä niinku egyptin eka vallankumous, mennään kaduille ja kohta onki diktaattori häipsässy ? Kuinka joku on oikeesti valmis tuhoomaan kansansa vaikka on ite sen johtaja ? Nii i sen ku tietäis

keskiviikko, 14. toukokuu 2014

Ukraina ja putler

Huooh en oo taas kirjottanu pieneen ikuisuuteen xd. On vaan ollu koulus niin kauheesti kaikee ja nyt on vielä edessä muutto 800 km päähän täältä jotenn.... mutta nyt sain siis tartuttua tähän ja alettua kirjottaan :D

Tänään aiheena on siis ukrainan tilanne joka on aika ajankohtainen. Itä-Ukrainassa siis laiton kansanäänestys menny ja tulos ei oo tainnu vielä tulla ? Kattelen ukrainasta kertovia uutisia aika peloissani koska putinista on paha sanoo mitään. En yhtään ihmettele et baltias ollaan iha sekasin ja vaaditaan eu.ta puuttumaan venäjän manipulaatioon ja sortoon. Koska ukraina on vanhoja NL maita ni muut vanhat itäblokin maat ym on ihan syystä kauhuissaan. Täytyis kyl cia.n tehä jotain putinille koska tollanen todellisuudesta vieraantunut hullu joka hallitsee maailman suurinta maata ja jonka käsissä on melkein koko maailmsn rauha on aika vaarallinen. Tää on niin hitleriä - ekaks otetaan naapurista koska "suojellaan niitä omia "kansalaisia" tai ainaki omaa kieltä puhuvia"ja sit edetään kunnes ollaan vallattu kaikki naapurivaltiot. Ja sitten vasta puututaan... koska on aika laskelmoivaa lähettää kremlistä ohjeensa saavia agitaattoreita muutenki epävakaalle alueelle luomaan konflikteja että saadaan alue liitettyä itteensä. Koska mä en halua mun tulevaisuutta pilattavan uudella kylmällä sodalla. Miten putin voi olla parin hassun maapalan takiavalmis repiin perheitä hajalle ? Olla vvastuussa kaikista niistä menetetyistä elämistä, tuhotuista unelmista ? Toivon voimia ukrainalle ja ukrainalaisille; kestäkää putinin sortovallan alla ja pitäkää yhtä !

sunnuntai, 26. tammikuu 2014

Käsittämättömiä rikoksia ihmisyyttä vastaan...

Me ollaan menty nyt lähiaikoina hissassa (jossa yritän ottaa kaiken irti koska ysillä ei enää oo) läpi holokaustia ja vaik tää onki varmaan monen mielestä moneen kertaan jauhettu juttu nii on se silti ihan järkyttävän kauheeta et miten joku voi oikeesti tehä tollasia toisille ihmisille! ! Mullaki on täs lähipiiris joitain ihmisiä joita ei kiinnosta yli 6 miljoonan ihmisen julma kuolema ja tosi monen muun kärsimys. Siis se jos mikä on julmaa? Oikeesn kärjistetysti sanottuna nii just ne ihmiset jokka ei osaa asettua toisen rooliin ja joita ei kiinnosta "kuhan se ei vaan tapahu ittelle tai omille läheisille" nii just ne on niitä ihmisiä jokka sitte niihin raakuuksiin syyllistyy. Kyl varmaan ne järkyttävien keskitysleirien komentajat ym oli kilttejä ja rakastavaisia aviomiehiä/-vaimoja myt ei niitä niiden juutalaisten kohtalo kiinnostanu. Tosin ei ne kyl ihan kaikesta vastuussa ollu. Ihmiset on naurettavan helppo aivopestä. Ku niillekki tarpeeks monta kertaa hoetaan Hitler-Jugendeissa ym et juutalaiset on saastasia ja ne pitää hävittää ni kyl siihen suurin osa alkaaki uskoo. Eli tässä kohtaa syyttävä wormi kääntyy kohti ylintä johtoo. Ei pelkästään Hitleriä, koska kyl ne mikkä lie Himmlerit ja Göringit ja Eichmannit sun muutioli yhtä sairaitq jq ne kyl ties täsmälleen mitä ne oli tekemäs. Sitä en tiä miks, valtako? Kuitenki. Mut osasyyllisiä tähän koko touhuun on liittoutuneetki. Ilman niin kovia 1. maailmansodan rauhanehtoja,  ei Saksalla olis menny niin huonosti, eikä siellä olis ollu Hitlerille ym jalansijaa.  Tosin tää on vaa turhaa jossittelua mut haluun vaan sanoo, ettei liittoutunetkaa ny ihan kaikesta vastuusta pääse. Nojoo siis kuitenki. Sit me puhuttiin siä hissan tunnilla siitä, voiko tällästä tapahtua nykypäivänä. Suurimman osan mielestä vissiin ei. Mistäs semmosen johtopäätöksen vetäsette? Jos tossa syksyllä Papua Uusi Guineassa poltettiin nuori äiti roviolla noitana! Siellä eletään selvästi vielä keskiaikaa niinkyl on niilläki sitte kai 1940-luku eessä. Tosin nykyään kyl leviää netin kautta kaikkialle et ei se niin todennäköstä oo. Mut kylhän Pohjois-Koreassa on kansalaisilla järkyttävät olot enkä ihmettelis vaik kidutustaki harrastettais... You may never know

perjantai, 24. tammikuu 2014

USA vai rauhanturvaajat?

Joo mä täs koko ajan haukun jenkkejä joo, ja joku varmaa aattelee et kylhän meki Suomesta lähetään noihin Syyriaan ym maihin. Mut kyl YK:n rauhanturvaajat on pikkasen eri asia kun jenkit. Jenkit menee kaikkialle vaan tyrvaan omia etujqan ja sotkeutuun toisen maan sisäisiin asioihin. En kyl ihmettele et ne saa vihollisia kaikkialta. Emmä siis todellakaa hyväksy mitään WTC-iskuja tai mitään terroria, ne on järjettömiä eikä väkivallalla tai kostolla voiteta yhtään mitään. Mut siis et sä voi mennä mihkää toiseen maaha tunkeen keskelle niiden omia konflikteja! YK:n rauhanturvaajat kuitenki menee siine vaa turvaan siviilejä ja jättää muut asiat pääsääntöisesti valtiolle. Nähtiinhän se Vietnamissaki. USA menee sinne sekaantuun ja viä häviää. Aika noloo sanoisin mutta miten vaa...

Nyt taas varmaa jollekulle tulee sellanen olo et toi tos vaa haukkuu USA.ta. Ei mul sinänsä oo mitää sitä maata vastaan mut vaan ärsyttää ku sitä pidetään "hienona täydellisenä valtiona josta kaikkien pitäis ottaa mallia". Toi on niin kaukana todellisuudesta et huhhuh. Mitä esimerkillistä on maassa jossa melkein joka talossa on kauhee asearsenaali? Mis on iha jäätävän paljon köyhiä mut ne vaa häpee ja piilottelee sitä. Maassa jossa velka pyörii biljoonissa? Maassa joka on omien sekoilujensa takia terroristien luvattu maa? Samanlai siä toki samanlaiset ihmiset elää mut ne valtion touhut kyl suoraan sanottuna kusee. Tai emmä mitään Obamaa syytä mut siellä on ne mikkä lie kongressit ym joissa on huikeetulosia vanhoillisia ihmisiä jokka ei haluu luopua omista ja muiden yli keskivertotulollisten eduista. Mut voiko niitä siitä syyttääkkään? Harva on oikeesti niin epäitsekäs et luopuu omastaan muiden takia. Kyl ihan jokasen täytyis aika tarkkaan miettiä jos tulis mahollisuus ansaita vaik 10 000 ylimäärästä vähän kyseenalasin keinoin. Sellanen joka sitä ei ottais ni sellaselle ihmiselle mä kyl nostan hattua.

torstai, 9. tammikuu 2014

"Minun jumalani on parempi kuin sinun"

Mä nyt vaan jatkan ku oon vauhtiin päässy;) Tällä kertaa joutuu suurennuslasin alle uskontosodat. Niitä(kään) mä en kyllä tajuu... Miksei vaan voida tajuta et sellanen sota on typerää? Kaikkihan me etitään samoihin kysymyksiin vastuksia. Jotkut tieteeltä, jotkut Jumalalta tai Allahilta tai Vishnulta tai Buddhalta tai... Loppujen lopuks miten ne eroo toisistaan? Kaikkien on tarkotus vastata niihin perimmäisiin kysymyksiin. Ihminen tarvii jonku tien niiden asioiden tajuumiseen joita ei mieli pysty käsittään. Vuosisatojen aikana sen tien nimi vaan on muuttunu ja itse kukin valittee nykyään sen, mikä parhaalta tuntuu. Mutta merkitys on pysyny samana. Jokaisen tien ympärille on kehittyny omat säännöt. Mutta suurin osa niistä on sellasia jokka pätee niin ateisteille kun poly- tai monoteisteille. Eettisiä elämänohjeita joita kannattaa seurata kaikkien. Ei uskontojen perusteella saa toista tuomita! Kyllä täälläki takapajulassa huomaa kuin rasistisia ollaan. Et sä voi sanoo Al-Qaidan tekojen perusteella et kaikki rivimuslimit on sellasia! Ihan sama sanoo et esim Breivik, olikohan kristitty tai ateisti tai mikä lie onkaan sovitaan vaik et ateisti, no siis ihan samahan on sanoo et koska Breivik teki mitä teki niin kaikki ateistit on samanlaisii. Tuntuuko se kivalta ja oikeudenmukaselta? Ei! Tälläsiä asioita kannattaa miettiä ennenku sanoo yhtään mitään! Ei islamin usko oo sen ihmeellisempi ku meidän evankelis-luterilainen johon ittekki kuulun. Ei sen säännöt oikeuta tollaseen. Kristityis on iha samanlai sellasia jokka tekee ihan kauheita tekoja, samoin ku jokaikises uskonnos tai ei-uskonnos! Aina täytyy vaan erottaa tavalliset ihmiset niistä kiihkoilijoista!